Artikkelit

SHA Football Camp Taktiikkaleiri liekeissä kahtena seuraavana viikonloppuna

Hiihtoloman aikoihin järjestetään jälleen kaksi SHA Football Camps pelaajaleiriä Ekkono-metodilla Eerikkilässä. Huomenna alkava 7-9-vuotiaiden taktiikkaleiri on buukattu täyteen 38:lla innokkaalla juniorilla. 24.-26.2 järjestettävään 10-14-vuotiaiden leirille mahtuu vielä muutama futari kehittämään uusia taitoja huippuvalmennuksessa.

Leirin tavoitteena on, että pelaajat kokevat oppimisen iloa ja nauttivat treeneistä uudenlaisessa harjoitusympäristössä. Toisena tavoitteena on, että pelaajat oivaltaisivat uusia teknis-taktisia taitoja pystyäkseen hyödyntämään opittuja asioita omassa pelissään, leirin päävalmentaja ja Ekkono-asiantuntija Pol Deulonder kuvailee.

Hiihtoloman leireillä syventäväksi teemaksi on otettu kyseisen ikävaiheen taktiset painopisteet. Valmennuksessa keskitytään nostamaan esille asioita, joita pelaajan tulee tunnistaa sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan pystyäkseen tekemään pelin kannalta edistäviä ratkaisuja jo tässä ikävaiheessa.

Olemme suunnitelleet pelinymmärtämisen kehittämisen näkökulmasta tärkeitä sisältöjä, kuten tempokuljetuksen käyttämistä ja tuen tärkeyttä tilanteesta riippuen. Odotankin innolla junioreiden näkemistä. On etuoikeutettua päästä näillä leireillä todistamaan sitä oppimisen paloa, joka paistaa näistä nuorista futareista läpi, Pol iloitsee.

Katso tästä lisää tunnelmia aikaisemmalta SHA Football Campsilta:

https://www.youtube.com/watch?v=v3xleBdNnd8

10-14-vuotiaiden SHA Taktiikkaleirille 24.-26.2 on tilaa vielä:

https://www.eerikkila.fi/valmennuskeskus/sha-jalkapallo/jalkapallokoulut/

SHA Football Camp: Taktiikkaleiri loppuunmyyty

Tulevana viikonloppuna Eerikkilässä järjestetään SHA Football Camp. Tällä kertaa teemana on jalkapallon taktiset ulottuvuudet.

Taktisesti oikeat ratkaisut voivat muuttaa pelin suunnan koko joukkueen hyväksi, mutta oikeita asioita on harjoiteltava määrätietoisesti pienestä pitäen. Mitkä ovat jalkapallon tärkeimmät taktiset asiat pelaajien ollessa 9-13-vuotiaita? Mitä asioita pelaajan tulee tunnistaa sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan, jotta pystyy tekemään pelin kannalta edistäviä ratkaisuja jo tässä ikävaiheessa?

SHA Football Camp taktisista prioriteeteista on suunniteltu pelaajille, jotka nauttivat jalkapallon oppimisesta ja haluavat tulla paremmaksi pelin ymmärtämisessä harjoitus harjoitukselta. Leiri järjestetään 9-13-vuotiaille tytöille ja pojille.

SHA ja Ekkono-metodi kiinnostavat – leiri loppuunmyyty

Leirin päävalmentajat tulevat Espanjasta, Kataloniasta. Valmennus perustuu kansainvälisesti tunnustettuun pelaajalähtöiseen jalkapallon opettamismenetelmään Ekkono-metodiin. Valmennus tapahtuu englannin kielellä, mutta SHA:n suomenkieliset apuvalmentajat pitävät huolen, että vuorovaikutus on sujuvaa pelaajien ja valmentajien välillä.

Perjantaista sunnuntaihin kestävä leiri on loppuunmyyty. On hienoa nähdä, kuinka pelin ymmärtämiselle ja oppimiselle on kysyntää suomalaisessa juniorijalkapalloilussa. Tervetuloa oppimaan ja kehittymään, tytöt ja pojat!

Lue lisää: SHA Football Camps >>

Antti Niemen maalivahtikoulu onnistui

Suomen entinen maajoukkuemaalivahti ja nykyinen maalivahtivalmentaja Antti Niemi piti nimeään kantavan maalivahtikoulun Eerikkilässä. Nuorille futismaalivahdeille tarkoitettu leiri oli kaksipäiväinen tapahtuma, maanantaista tiistaihin. Mukana oli yhteensä 15 maalivahtia.

Treenaamisen taso parani jatkuvasti leirin edetessä. – Antti Niemi

Harjoituksissa ja luennoilla syvennyttiin maalivahtipelissä tarvittaviin erityistaitoihin. Leirillä keskityttiin maalivahtina pelaamisen edellytyksiin mm. seuraavilla teemoilla:

  • Urheilijaksi kasvaminen: mitä maalivahdilta vaaditaan?
  • Nykyaikaisen maalivahtipelin vaatimukset.

Harjoittelun sisältönä oli pääosin sijoittuminen, 1v1-tilanteet sekä torjuminen.

– Treenaamisen taso parani jatkuvasti leirin edetessä, mikä on tietenkin tärkeää. Jos veskarit saivat yhden kaksi uutta asiaa opittua leirillä, niin tämä oli varmasti sen arvoista, Antti Niemi kertaa leirin antia.

 

Antti Niemi

Antti Niemi opasti nuoria maalivahtilupauksia Eerikkilässä.

Lue lisää jalkapallokouluista Eerikkilässä >>

SHA Football Camp viikonloppuna

SHA Football Camp -pelileiri 10 – 13-vuotiaille pojille järjestetään viikonloppuna Eerikkilässä.

SHA Football Campilla valmennetaan kuuluisalla katalonialaisella Ekkono-menetelmällä. Luvassa pienpelejä, isoa peliä, 1vs1, 2vs1, hyökkäysaaltoja ja ylipäätään pelejä, jotka opettavat uusia oivalluksia pelaajille tässä iässä. Tavoitteena on opettaa uusia peliin liittyviä asioita pelaajille pienpelien kautta, mutta myös synnyttää uusia ideoita oman ajan harjoitteluun kavereiden kesken.

Lisää leiritunnelmia viikonlopun aikana, tervetuloa leiriläiset!

Lue lisää: SHA Football Camps >>

SHA Football Camp Eerikkilässä

Kesän ensimmäinen SHA Football Camp alkaa huomenna lauantaina Eerikkilässä. Kyseessä on 7 – 9-vuotiaille tytöille ja pojille suunnattu Pelileiri.

SHA Football Camps -jalkapalloleirit tarjoavat jotain, mitä ei muualta saa: ammattivalmennusta espanjalaiseen Ekkono-metodiin perustuen, joka kehittää erityisesti pelin ymmärrystä (lisää Ekkono-metodista). Leirin valmennus tapahtuu espanjalaisten päävalmentajien toimesta englanniksi, mutta tulkkauksesta vastaavat mukana olevat SHA:n suomalaiset valmentajat.

Leireillä on kaksi isoa tavoitetta 1) opit jonkin sinulle uuden taidon pelin teknisistä tai taktisista asioista 2) pidät hauskaa futiksen parissa muiden motivoituneiden pelaajien kanssa.

Pelileirillä valitaan sopivimmat pelit 7-9-vuotiaiden harjoitteluun. Luvassa on pienpelejä, isoa peliä, 1vs1, 2vs1, hyökkäysaaltoja ja ylipäätään pelejä, jotka opettavat uusia oivalluksia pelaajille tässä iässä.

Tavoitteena on opettaa uusia peliin liittyviä asioita pelaajille pienpelien kautta, mutta myös synnyttää uusia ideoita oman ajan harjoitteluun kavereiden kesken. Näistä treeneistä ei vauhtia tule puuttumaan.

Tervetuloa nauttimaan jalkapallosta ja oppimaan huimasti lisää erilaisten pelien avulla!

Lue lisää: SHA Football Camps >>

PPJ:n suurleiri Eerikkilässä

Viikonloppu on Eerikkilässä helsinkiläisen PPJ:n jalkapallojuhlan aikaa. Satoja PPJ-pelaajia saapui perjantaina Eerikkilään nauttimaan paitsi jalkapallosta myös yhdessäolosta ja kesästä. Leiri jatkuu sunnuntaihin asti. PPJ:n leiri Eerikkilässä on jo monivuotinen perinne. Eerikkilän väki toivottaa futisleiriläisille oikein mahtavaa ja ikimuistoista leiriä!

Lue lisää PPJ-leiristä >>