Bränditutkimus: Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on asiantunteva ja yhteistyökykyinen

 

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on viime vuosina uudistanut toimintaansa ja palveluitaan. Tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvinvoinnin palveluiden tarjoaminen unohtamatta urheiluopiston perinteitä. Alkuvuodesta Eerikkilä toteutti bränditutkimuksen nähdäkseen, kuinka asiakkaat ja sidosryhmät ovat ottaneet uuden ajattelutavan vastaan. Eerikkilä koettiin vahvasti yhteistyökykyisenä, asiantuntevana ja asiakasta arvostavana.

Tutkimukseen vastasivat Eerikkilän sidosryhmät, lajiliitot ja asiakkaat. Mukana oli merkittävä määrä vapaa-ajan asiakkaita.  Tutkimus perustuu 304 vastaukseen ja sen toteutti Innolink.

Hyvä tunnettuus, myönteiset mielikuvat

Eerikkilän tunnettuus on hyvällä tasolla, sillä kahdeksalle kymmenestä vastaajasta Eerikkilä tuli spontaanisti ensimmäisenä mieleen kysyttäessä urheiluopistoja tai muita vastaavia toimijoita.  Noin puolet arvioi Eerikkilän kilpailijoitaan paremmaksi.

Ensimmäisinä Eerikkilästä tulevat mieleen jalkapallo, salibandy, hyvä ruoka, luonto ja olosuhteet. Eerikkilä ei juurikaan herätä negatiivisia mielikuvia, ainoastaan sijainnin osa arvioi etäiseksi, mutta toisaalta sijainti Tammelassa, reilun tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Tampereelta saa monilta myös kiitosta.

Ensimmäisinä Eerikkilästä tulevat tavallisimmin mieleen päälajit, luonto ja hyvät olosuhteet. Sanapilvessä sana toistuu sitä isommalla, mitä useammin se esiintyy vastaajien avoimessa palautteessa.

Eerikkilää kuvaavat vastaajien mielestä valmiiksi annetuista adjektiiveistä kaikkein parhaiten  asiantuntevuus, yhteistyökykyisyys ja asiakkaan arvostaminen. Hyviä arvioita saavat myös toiminnan vastuullisuus sekä palveluiden ja olosuhteiden vastaaminen asiakkaan tarpeisiin. Hieman laimeammin arvioidaan Eerikkilän rohkeutta ja erottuvuutta.

-Tältä osin brändin erottuvuus kaipaa vielä terävyyttä, mutta uudistukset on toteutettu hiljattain ja työ asiakkaille vapaa-ajan ja yrityskohderyhmissä tutuksi tekemisessä on vielä kesken, toteaa viestintä- ja tutkimuspäällikkö Etta Partanen Innolinkistä.

 

Kokonaisvaltaista hyvinvointia

Kolme neljästä arvioi, että toiminta on viime vuosina kehittynyt myönteiseen suuntaan. Kehitystä on huomattu niin päälajien mahdollisuuksissa kuin vapaa-ajan asiakkaiden palvelutarjonnan laajentumisessa. Viime vuonna mm. ravintolatarjonta on uudistunut, ja majoitukseen on tullut tasokkaita vaihtoehtoja uusien huviloiden ja lomahuoneistojen valmistuttua. Eerikkilä haluaakin olla jatkossa ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osaamiskeskus ja tavoittelee strategian mukaisilla vuoteen 2020 ulottuvilla 22 miljoonan euron investoinneilla myös kansainvälistä asiakaskuntaa. Urheilun rinnalle on tuotu voimakkaasti luontomatkailu, sillä Eerikkilä vastaa Hämeen luontokeskuksen toiminnasta ja tekee laajaa yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa luontomatkailun edistämiseksi.

-Haluamme, että vierailu Eerikkilässä on unohtumaton elämys kaikille asiakkaille. Olemme kehittäneet viime vuosina palveluja ja olosuhteita. On erityisen ilahduttavaa, että henkilöstö on onnistunut muutoksen keskellä pitämään hyvää huolta asiakkaista, toteaa toimitusjohtaja Petri Jakonen.

 

Suosittelu hyvällä tasolla

Vastaajista 55 prosenttia antaisi kysyttäessä Eerikkilälle suositteluarvosanan 9 tai 10. Kolmannes antaisi arvosanan kahdeksan, joten heikompien arvosanojen antajia on vain vähän. Heidän kritiikkinsä kohdistuu tavallisimmin esimerkiksi iltaohjelman puuttumiseen tai kulkuyhteyksiin.

Vastaajat muistuttavat, että tarjontaa pitää kehittää kaikille ikäryhmille, ja huomioida esimerkiksi urheilevien lasten vanhemmat nykyistä paremmin. Luontomatkailun tuominen urheilun ja liikunnan rinnalle on vastaajien mielestä hyvä kokonaisuus, ja teeman toivotaan nousevan vielä nykyistäkin vahvemmin esiin Eerikkilän markkinoinnissa

-Eerikkilän ja Eerikkilän palvelujen kehittäminen jatkuu edelleen asiakkaiden palautetta herkällä korvalla kuunnellen, Jakonen kertoo.

”Eerikkilä sijaitsee rauhallisella paikalla, lähellä pääkaupunkiseutua. Lisäksi alueella sijaitsee paljon muita vierailukohteita; ml. kansallispuistot ja luontokeskus.”

”Lähdin kokeilumielessä Eerikkilään ja yllätyin positiivisesti kokonaisuudesta.”

”Palvelu oli loistavaa ja kaikki toimi niin kuin piti. Ruoka oli törkeän hyvää.”

”Toimiva ja hieno kokonaisuus kauniin luonnon keskellä, seudulla ei mielestäni ole vastaavia.”

”Viihdyimme joukkueen kanssa siellä hyvin ja saimme loistavaa palvelua!”

 

Kiitos kaikille tutkimukseen vastanneille ajastanne ja panoksestanne. Vastaajien kesken arvottu lahjakortti on toimitettu voittajalle.